Ruotsin pääkaupunkia Tukholmaa on yleisesti pidetty kalliina matkailukohteena,
mutta Ruotsin kruunun heikkeneminen on tehnyt länsinaapuristamme entistä
houkuttelevamman matkakohteen. Liikematkailijat arvostavat nopeaa lentoyhteyttä,
mutta myös tavalliset turistit voivat pitää lentoa hyvänä
vaihtoehtona laivaristeilylle.
Tukholmassa on useita vierailemisen arvoisia nähtävyyksiä, kuten
museoita. Uutta nähtävää riittää, vaikka Tukholmassa
olisi käynyt jo monesti aikaisemminkin.
Lentokentät
Tukholman lähellä sijaitsee kaksi lentokenttää. Bromman
lentoasemaa (BMA) käytetään pääasiassa Ruotsin sisäisiin
lentoihin. Arlandan kansainvälinen lentokenttä (ARN) sijaitsee 42
kilometrin päässä Tukholmasta pohjoiseen. Kentältä
pääsee keskustaan kätevästi Arlanda Express -junilla, joita
lähtee tasaiseen tahtiin. Matka kestää parikymmentä minuuttia.
Kaupunkiin pääsee myös bussilla, jolloin hinta on hieman edullisempi,
mutta matka kestää pidempään.
Lentoyhteydet
Helsingin ja Tukholman välinen lentoliikenne on suhteellisen vilkasta,
joten tarjonta on kattava. Finnair, SAS ja Blue 1 liikennöivät Helsinki-Vantaalta
Arlandan lentoasemalle ja lähtöjä on päivän mittaan
useita. Nykyään myös Norwegian lentää Tukholmaan.
Myös muilta Suomen kentiltä pääsee suorilla lennoilla Tukholmaan.
Esimerkiksi Blue 1 lentää Vaasasta Tukholmaan joka päivä.
Sää
Tukholman säähän vaikuttaa meri. Talvet ovat melko leutoja ja
vähälumisia, mutta sade saattaa tulla vetenä. Kesällä
lämpötilat ovat normaalisti 15 asteen yläpuolella ja hellejaksoina
päästään jopa 30 asteeseen.
Nähtävyydet
Tukholman vanhakaupunki, Gamla Stan on täysin hurmaava pienine kujineen
ja putiikkeineen. Kuninkaan linna on myös suosittuja nähtävyyksiä.
Samoin Sergelin tori, Ruotsin kuninkaallinen oppera ja valtiopäivätalo.
Riddarholmenin kirkko on kaupungin vanhin rakennus. 1270 sen perustivat fransiskaanimunkit
luostariksi. Myös Suurkirkko ja Saksalainen kirkko ovat komeita. Museoita
Tukholmassa tuntuu olevan myös tuhkatiheään ja niissä kannattaa
vierailla. Skansen on maailman vanhin ulkoilmamuseo. Tukholmasta löytyy
paljon viehättäviä puistoja, joista mielenkiintoisin on Ekoparken.
Parhaimmat hotellit
Tukholman keskustasta löytyy paljon hyviä hotelleja. Edullisimmin
yönsä nukkuu hostellissa. Viehättävä vaihtoehto on
vuokrata mökki tai huoneisto loman ajaksi esim. yksityiseltä. Idyllisimmät
majoituskohteet löytyvät vanhasta kaupungista.
Ruokakulttuuri
Ruotsalainen ruoka on parhaimmillaan tuoreista raaka-ainesta kuten riistasta,
kalasta ja äyriäisistä tehtyjä herkkuja. Perinteisesti ruotsalainen
talonpoikaiskeittiö on tarjonnut suussa sulavia makuja ja ruokia. Niitä
tehdään edelleenkin. Ja Ruotsissa kannattaa ilman muuta syödä
ruotsalaisia lihapullia, joista on tullut kuuluisia ympäri maailmaa. Tukholmasta
löytyy niin pieniä tunnelmallisia kahviloita kuin Michelin-tähden
ravintoloita. Valinnanvaraa on hurjasti.
Historia
Birger-jaarli perusti Tukholman. Sinne rakennettiin aluksi linnoituksia, joiden
tarkoitus oli estää pääsy Itämereltä Mälaren-järvelle.
Kaupunkioikeudet Tukholma sai vuoden 1252 tienoilla. Hansan kanssa sovittiin
kauppasopimuksesta Tukholmassa. 1400-luvulla suurin osa Tukholman 5000 asukkaasta
oli saksalaisia kauppiaita. Vuonna 1471 käydyssä taistelussa Ruotsi
irtaantui Kalmarin unionista. Kristian II, Kalmarin unionin kuningas pyrki saamaan
kaupungin valtaansa siinä onnistumatta, sillä 1522 Kustaa Vaasa valtasi
Tukholman. 1600-luvulla väkiluku kasvoi 10 000 asukkaasta 60 000 asukkaaseen.
Uusi kuninkaanlinna valmistui 1754. 1870-luvulla Tukholmasta tuli teollistumisen
myötä jälleen maan tärkein kaupunki. 1900-luvun alussa asutus
levisi entisestään tullimuurien ulkopuolelle. Lokakuussa 1950 Tukholma
sai paikallisen metron, Tunnelbanan.
Tapahtumat
Vanhassa kaupungissa on paljon tapahtumia vuoden aikana. Joulun aikaan kannattaa
sinne mennä joulumarkkinoille. Sergelin torilla on lähes joka päivä
konsertteja ja muita esityksiä. Vuoden aikana järjestetään
myös todella monia festivaaleja ja muita tapahtumia, joista kannattaa ottaa
selvää Tukholmaan matkustaessaan.
Muut huvit
Kesäisin lukuisat veneristeilyt suuntaavaa matkansa jollekin Tukholman
14 saaresta. Djurgårdenissa kannattaa vierailla lasten kanssa. Pyörällä
Tukholmasta näkee ja kokee todella paljon lyhyessäkin ajassa. Shoppailla
kannattaa vanhan kaupungin pienissä putiikeissa, joiden seasta löytyy
niin vintagea kuin designiakin. Myös SoFossa kannattaa käydä.
Merkkiliikkeet löytyvät Sergelin torin läheisyydestä. Östermalmilta
löytyy ylellisiä liikkeitä, joissa on vaatteita, muotoilua ja
sisustustarvikkeita. Uuvuttavan shoppailupäivän jälkeen voi rentoutua
jossain kaupungin monista kylpylöistä.