Singaporesta on kasvanut suurkaupunki ja siitä on tullut yksi maailman menestyneimmistä
maista, jossa on mm. maailman vilkkain satama. Singaporessa kiinalaiset, malajilaiset
ja intialaiset vaikutteet sekoittuvat pilvenpiirtäjien, trooppisen ilmaston,
hyvän ruuan ja ostoskeskusten kanssa luoden kuin oman maailmansa.
Maantieteellisesti Singapore on pienellä saarella sijaitseva maa, jossa
on hieman yli viisi miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on maailman toiseksi
suurin heti Monacon jälkeen. Singaporessa on kuitenkin myös vihertäviä
alueita, kuten puistoja ja luonnonsuojelualueita.
Suora lentoyhteys Helsingistä
Finnair lentää päivittäin suoraan Helsingistä Singaporeen.
Lentojen aikataulu on suunniteltu businessmatkustajille sopivaksi. Finnairin
lento tulee olemaan yksi nopeimmista yhteyksistä Euroopan ja Singaporen
välillä. Lentoaika on n. 11,5 - 12 tuntia.
Päälentoasema Changi Airport (SIN) sijaitsee 17 kilometrin päässä
Singaporesta. Lentokenttä on voittanut useita palkintoja.
Singaporeen matkustavan on luonnollisesti perehdyttävä maan lakeihin.
Sää
Ilmasto Singaporessa on trooppinen ja lämpötila pysyy ympäri
vuoden yli 20 asteen. Kuumimpina aikoina on usein yli 30 astetta. Ilma on myös
hyvin kostea. Sadetta saadaan lähes päivittäin, mutta monsuunikaudella
marraskuusta tammikuuhun sataa eniten.
Nähtävyydet
Merlion on Singaporen virallinen symboli ja varsin suosittu turistikohde. Myös
keskustan komeat pilvenpiirtäjät ovat huomiota herättäviä
nähtävyyksiä. Rafflesinpatsas on sijoitettu siihen, missä
kaupungin perustajan arvellaan astuneen maihin. Myös monissa museoissa
riittää mielenkiintoista nähtävää ja niistä
esim. Peranakan museo on jo rakennuksena kiinnostava. Istana on nykyinen presidentinpalatsi
ja sen hulppeassa ympäristössä on myös upeita puistoja.
Kaupungista löytyy myös useita eri temppeleitä mm. hinduille.
Parhaimmat hotellit
Vaikka Singapore onkin usein naapurimaitaan hieman kalliimpi, on se kuitenkin
suomalaisten mittapuulla halpa paikka. Hyvissä hosteilleissa pääsee
yöpymään n. 12€/yö. Ainoastaan todellisista luksushotelleista
saa maksaa korkean hinnan.
Ruokakulttuuri
Ruoissa yhdistyvät Singaporen monet kansallisuudet ja tekevät keittiöstä
todellisen herkkukeitaan. Hawker centereistä löytää pieniä,
usein vain yhteen ruokaan erikoistuneita kojuja.
Historia
Singaporeen nousi 1300-luvulla linnoitus ja sinne rakennettiin satama. Nykyisen
Singaporen perusti Sir Stamford Raffles brittiläiseksi kauppatukikohdaksi
vuonna 1819. Mm. Singaporesta koko Malakan niemimaa alistettiin brittien siirtovallan
alaisuuteen 1900-luvulle tultaessa. Singapore toimi tärkeänä
laivastotukikohtana briteille toisen maailmansodan aikana. Saarta oli pidetty
valloittamattomana linnoituksena, mutta Japani hyökkäsi kuitenkin
helmikuussa 1942. Britit perääntyivät ja antautuivat viikon taisteluiden
jälkeen. Näin Singapore joutui Japanin vallan alle, antautuneet liittolaiset
lähetettiin vankileireille ja 50 000 – 100 000 kiinalaista murhattiin,
koska heitä epäiltiin japanilaisvastaisista mielipiteistä. Singaporelle
myönnettiin itsehallinto 1959. Singapore itsenäistyi lopullisesti
1965 ja brittien laivastotukikohta lakkautettiin 1971. Vuonna 2003 Singapore
kärsi pahasti SARS-epidemiasta.
Tapahtumat
Suurin tapahtuma vuosittain on ehdottomasti kiinalainen uusivuosi, joka kannattaa
kokea. Yleensä helmikuussa järjestettävässä tapahtumassa
on kulkueita ja muuta juhlintaa 42 päivän ajan. Kaikki kadut on koristeltu
ja kiinalaiset laittavat tyypillisiä uudenvuoden ruokia. Singaporen F1-osakilpailu
ajetaan syksyisin katuradalla ja tämän aikana kaupungissa on myös
muita tapahtumia.
Harrastukset
Kannattaa kokeilla variaatiota benji-hypystä, jos korkeat paikat eivät
kammota. Upeat maisemat ja varmasti mieleen jäävä kokemus takaavat
onnistuneen reissun.
Uimarannat
Sentosa on keinotekoinen saari, jolta löytyy upeita hiekkarantoja. Uimaan
ei ehkä kuitenkaan kannata mennä. Saarella on myös muita mielenkiintoisia
kohteita kuten Universal Studiosin huvipuisto ja köysirata.
Muut huvit
Shoppailijalle kaupungista löytyy runsaasti valinnan varaa. On isoja ostoskeskuksia
ja pieniä, kiinnostavia putiikkeja. Orchard-katu on suosittu shoppailupaikka.
China townista löytää kiinalaisia erikoisuuksia. Lasten kanssa
liikkuvien tai vain eläimistä kiinnostuneiden kannattaa suunnata kulkunsa
Singapore Zoohon, joka on yksi maailman hienoimmista eläintarhoista. Lisäksi
kaupungista löytyy myös muita eläintarhoja, kuten Night Safari,
joka on auki vain öisin. Aikuiset huvittelevat usein mielellään
kasinolla, jonne ulkomaalaiset pääsevät ilmaiseksi.
Paikalliset tavat
Singaporelaisten lait ovat hyvinkin tiukkoja joissain asioissa, joten niihin
kannattaa tutustua välttyäkseen ikäviltä yllätyksiltä.
Singaporelaiset puhuvat yleisesti englantia, mutta heillä on oma murteensa,
singlish, joka sekoittaa englantiin mm. kiinaa ja malajia. Viettäessäsi
kaupungissa useamman päivän, investointi ez-link –korttiin kannattaa,
sillä sillä pääsee kaikkiin julkisiin kulkuneuvoihin.