Kittilän lentoasema houkuttelee Lappiin matkustavia etenkin talvisin,
sillä se sijaitsee Levin ja Ylläksen hiihtokeskusten lähellä.
Kittilä on kuitenkin itsessäänkin vierailun arvoinen paikka.
Lentoyhteydet
Lentovuoroja Kittilään on aiempaa enemmän. Blue1 sekä
Norwegian lentävät molemmat Kittilään talvikaudella kolme
kertaa viikossa. Myös Finnair lentää reittiä Helsinki-Kittilä.
Lähtöjä on päivittäin. Lentoaika on noin puolitoista
tuntia.
Bussiyhteydet rinnekeskuksiin
Lentokenttäbussi kulkee Kittilän lentoasemalta Leville aina Finnairin
lennon jälkeen. Lähtö tapahtuu matkatavaroiden luovutuksen jälkeen.
Lentokenttäbussi liikennöi myös Leviltä lentokentälle
aina ennen lentoja. Matka kestää 20 minuuttia.
Etäisyys Kittilästä Ylläkselle on 55 kilometriä.
Sää
Talvet ovat Kittilässä kylmiä ja talvikuukausia on vuodesta
eniten. Talviajan kaamos ja kesän yötön yö ovat mielenkiintoisia
ilmiöitä. Kesät ovat melko leutoja, korkeita hellelukemia ei
usein nähdä. Kittilän Pokassa mitattiin tammikuussa 1999 Suomen
kovin pakkanen, joka oli -51,5 astetta.
Nähtävyydet
Kittilän läpi virtaa suuri Ounasjoki, jota kelpaa tuijotella pidempäänkin.
Sen rannoille voi lähteä vaeltamaan, jolloin joesta saa eniten irti.
Yli 30 tunturia horisontissa muokkaa Kittilän maisemista ainutlaatuiset
Lapin kulkijalle. Vierailla kannattaa myös Kittilän kultakaivoksella.
Mielenkiintoinen paikka on taiteilija Reidar Särestöniemen koti.
Parhaimmat hotellit
Hotelli Kittilä sijaitsee aivan Kittilän kirkonkylässä,
jolloin sieltä pääsee mukavasti seuraamaan pienen kunnan elämää
näköalapaikalta. Vuokramökkejä löytyy jonkin verran
myös Kittilästä, mutta pääasiassa majoituspalvelut
ovat sijoittuneet Leville.
Ruokakulttuuri
Lapin herkku lakka eli hilla eli suomuurain - marja, jolla on monta nimeä
- on todellinen vitamiinipommi. Lakasta valmistetaan yleisesti mm. hilloa. Kittilästä
löytyy monia hillasoita, joilla kannattaa syksyllä käydä
itse keräämässä lakkoja omiin tarpeisiin.
Historia
Kittilä perustettiin aikoinaan virallisesti vuonna 1868, mutta jo 1820-luvulta
lähtien oli ollut merkkejä ilmassa, että kunta aikoo itsenäiseksi
mm. Sodankylän yhteydestä. Se eriytyi kappeliseurakunnaksi ja vuonna
1854 siitä tuli oma pitäjä keisarillisella käskykirjeellä.
Tapahtumat
Yksi Kittilän kuuluisimmista ja isoimmista tapahtumista on heinäkuussa
järjestettävät Kittilän markkinat. Markkinoilta löytyy
mm. paikallisia kala- ja muita ruokaherkkuja sekä pienimuotoinen tivoli.
Samaan aikaan markkinoiden kanssa järjestetään Krokotiilirock,
jossa kilpaillaan suurimmasta haukisaaliista. Silloin voi nähdä myös
moottorikelkan vetten päällä Vesicrossikilpailussa. Musiikin
ystävien kannattaa vierailla tapahtumassa nimeltä Veres.
Harrastukset
Kittilässä vaelletaan, hiihdetään, kalastetaan ja tehdään
paljon muuta juuri niin Lapin luonnossa ominaista harrastusta. Jos maraton kiinnostaa,
kannattaa lähteä Kittilässä syksyllä järjestettävälle
Ruskamaratonille. Juoksusta tulee takuuvarmasti ikimuistoinen.
Muut huvit
Niin Kittilässä kuin Levilläkin on useita erilaisia ohjelmapalveluyrittäjiä,
jotka tarjoavat esim. ruskaretkiä, moottorikelkkasafareita ja vaikka mitä
muuta kokeilun arvoista. Levillä on enemmän mahdollisuuksia hilpeään
yöelämään kuin Kittilän kirkonkylässä. Levistä
lisää omalla sivullaan.
Paikalliset tavat
Kittilässä asuu vakituisesti n. 6200 ihmistä. Onkin hauskaa
ja mielenkiintoista verrata vapaa-ajan asuntojen määrää
vakinaiseen asukaslukuun. Vapaa-ajan asuntoja melkein 2500. Se kertookin siitä,
että Suomen suosituin talvihiihtokeskus Levi on niin lähellä
ja Lappi houkuttelee muutenkin matkailijoita. Kittilästä on lähtenyt
maailmalle todella paljon kuvataiteilijoita Kittilän asukasmäärään
nähden.