Edullinen dollari ja halvat lennot houkuttelevat yhä useampia kaupunkilomalle
New Yorkiin. Iso Omena tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa
unohtamatta hyvää ruokaa.
Lentokentät
New Yorkin alueella on kolme suurta lentoasemaa, joista John F. Kennedy International
Airport (JFK) ja Newark Liberty International Airport (EWR) palvelevat kansainvälistä
liikennettä. Valitsemalla koodin NYC saat hakuun mukaan molemmat lentoasemat.
Lentoyhteydet
Yhteydet New Yorkiin ovat hyvät, esimerkiksi Finnairilla on suoria lentoja
John F. Kennedyn lentokentälle päivittäin tiistaista lauantaihin.
Jos välipysähdys ei haittaa, voi USA:han lentää muiden lentoyhtiöiden
koneilla Frankfurtin, Münchenin tai Tukholman kautta.
Ulkoasiainministeriön www-sivuilla on ohjeita Yhdysvaltoihin matkustaville.
Sää
New Yorkissa on kostea mannerilmasto tuulioloista johtuen. Kaupunki on kuitenkin
meren rannalla, joten lämpötilavaihtelut ovat pienempiä kuin
sisämaassa. Talvet ovat yleisesti pakkasen puolella ja lunta saadaan silloin
tällöin. Kesät ovat kuumia ja kosteita. Ilmasto on kuitenkin
hyvin arvaamaton, joten sää kannattaa tarkistaa ennen reissuun lähtöä.
Nähtävyydet
New York tunnetaan parhaiten pilvenpiirtäjistään, joita varsinkin
Manhattanilta löytyy silmänkantamattomiin. Empire State Building on
yksi matkustajien suosimista kohteista. Brooklyn Bridge on yksi kaupungin tunnetuimmista
riippusilloista. Muita kuuluisia nähtävyyksiä ovat esim. Vapaudenpatsas,
Times Square ja Central Park. Nykyään monet matkailijat myös
suuntaavat katsomaan paikkaa, jossa World Trade Centerin kaksoistornit olivat,
paikkaa kutsutaan Ground Zeroksi ja sinne rakentuu nykyään Freedom
Tower. Museoita löytyy kaupungista myös paljon ja parhaita kohteita
ovat esim. MoMA eli modernin taiteen museo sekä Metropolitan Museum of
Art. Nähtävyydet eivät kokeneeltakaan New Yorkin matkaajalta
lopu.
Parhaimmat hotellit
Hotellit ovat yleisesti ottaen New Yorkissa maailman kalleimpia. Jos ei ole
ihan pakko yöpyä keskikaupungilla, kannattaa hotelli varata esim.
Jerseystä, jossa hinnat ovat edullisemmat ja samalla hinnalla saa viikon
siinä missä Manhattanilta saisi vain yön. Hyvä ja edullinen
hotellitärppi on tyttöporukassa matkustaville esim. vain naisille
suunnattu Pink Hostels Harlemissa.
Ruokakulttuuri
Kaupungista löytyy kymmeniä tuhansia ravintoloita, joten jokaiselle
on takuuvarmasti jotakin. On kuitenkin suorastaan rikos käydä New
Yorkissa maistamatta kuuluisia hot dogeja tai bageleita. Parhaat pizzat löytyvät
luonnollisesti Little Italy –kaupungiosasta. New York tunnetaan myös
taivaallisesta juustokakustaan.
Historia
Hollantilaiset uudisasukkaat perustivat Uuden Amsterdamin Manhattanin saarelle
1626. Englantilaiset valtasivat kaupungin kohtaamatta vastarintaa 1664. Silloin
nimeksi tuli Yorkin herttuan mukaan New York. New Yorkissa on luonnostaan yksi
Atlantin parhaimmista satama-alueista ja tämä 1700-luvulta lähtien
on tehnyt kaupungista hyvin merkittävän. 1800-1900-luvuilla New Yorkiin
tulvi siirtolaisia Euroopasta paremman elämän toivossa. Sisilian mafia
tuli 1920-luvulla New Yorkiin. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana
kaupungilla oli taloudellisia vaikeuksia. Pahimmat rotumellakat olivat 1960-luvulla.
1975 kaupunki meni konkurssiin, mutta nousi 1980-luvulla, sillä kaupungista
ja nimenomaan Wall Streetistä tuli rahoitus- ja pankkitoiminnan keskus.
Kaupungin pahin tragedia koitti 11.9.2001, kun terroristit törmäsivät
World Trade Centerin kaksoistorneihin kaapatuilla matkustajalentokoneilla.
Tapahtumat
New Yorkissa tapahtuu aina ja paljon. Kannattaa katsoa Time Out –opas
www.timeoutny.com, josta löytyy
juuri sen hetkiset tapahtumat.
Uimarannat
Monet newyorkilaiset itse vaihtavat maisemaa ainakin kesäksi kuhisevasta
kaupungista rantaelämään Hamptonissa Long Islandilla. Sieltä
löytyvätkin parhaimmat rannat ja suurimmat ja upeimmat rantahuvilat.
Muut huvit
Ei ole mitään, mitä ei tästä kaupungista löytyisi.
Teatteriesityksiä kannattaa mennä seuraamaan maailmaankuululle Broadwaylle.
Shoppailumahdollisuuksia on koko New York pullollaan, mutta esim. Fifth Avenue
ja Madison Avenue tunnetaan parhaiten. Kovalle penkkiurheilijalle on tarjolla
kovan luokan jääkiekkomatseja, baseball-otteluita, koripalloa ja tietenkin
amerikkalaista jalkapalloa. Bilettäjä löytää kaupungista
vaikka kuinka monta mielenkiintoista baaria. Vanhoja poistuu ja uusia ”IT”-paikkoja
avataan lähes viikottain.
Paikalliset tavat
New York on eräänlainen kansojen sulatusuuni, sillä siellä
puhutaan yli 170 kieltä. Tunnettuja vierasmaalaisten yhteisöjä
ovat kaupungissa esim. Chinatown, Little Italy, Harlem ja Little India. Asukkaita
kaupungissa on n. 8,5 miljoonaa. Kaupunki on rakennettu kolmelle eri saarelle,
Manhattan, Staten Island ja Long Island ja siellä on viisi maailmanlaajuisesti
tunnettua hallintoaluetta eli Manhattan, Bronx, Brooklyn, Queens ja Staten Island.
Kaupungissa kannattaa ehdottomasti liikkua metrolla ja varsinkin Manhattanilla
taksilla. Matkailijan kannattaa pitää huoli omaisuudestaan ja varoa
taskuvarkaita.